Milloin on oikea aika päästää irti? Millainen on vastuullinen hevosen elämän lopettaminen ja mikä on hevoselle onnellinen loppu? - näitä asioita tulemme pohtimaan yhdessä seuraavista postauksista.
Olen itkenyt viimeisimmän viikon aikana enemmän kuin edellisen vuoden aikana yhteensä. Jokainen ajatus ensimmäisen oman - ja tärkeimmän ponin siirtämisestä vihreämmille laitumille on satuttanut ja haurastuttanut sisältäpäin, tuntunut pahalta ja aiheuttanut surua. Surua, mutta vain meille ihmisille.
Himpulla on kaikki todella hyvin tilanteeseen nähden. Mitään suurta ja mullistavaa muutosta ei ole Himpun voinnissa tapahtunut sairastumisen jälkeen ja poni vaikuttaa onnelliselta. Oikeastaan onnellisemmalta kuin pitkiin aikoihin. Tai sitten nämä tulkinnat johtuvat vain itsestäni ja omista ajatuksistani.
Niille, jotka eivät tiedä, Pikku Hiawatha eli tutummin Himppu on ensimmäinen oma ponini, jonka sain kun olin 10-vuotias. Tästä on siis aikaa 4 vuotta.
Himppulla todettiin viimetalvena cushingin tauti (PPID), joka tarkoittaa hevosen aivolisäkkeen välilohkossa olevaa liikakasvua. Tästä olenkin jo aikaisemmin kertonut niin blogissa, kuin muuallakin sosiaalisessa mediassa. Tässä lyhyesti cushingista:
Kyseistä sairautta esiintyy siis molemmilla sukupuolilla, ja kaiken rotuisilla, mutta poneilla enemmän kuin hevosilla. Tämän aivolisäkkeen välilohkossa olevan liikakasvun oireina ovat hevosen "masennus", väsyneisyys ja apaattisuus, sekä fyysisinä oireina esimerkiksi keväällä viivästynyt karvanlähtö ja syksyllä aikainen talvikarvan tulo, pitkä ja paksu sekä aaltoileva karva ja lihaskato. Sairaus näkyy siis koko hevosen olemuksessa, mutta varsinainen diagnoosi tehdään verikokeiden perusteella. Himpulle cushingin diagnoosia seurasi lopun eliniän lääkitys, joka onkin tähän asti auttanut. Mutta nyt näyttää kuitenkin siltä, että seuraavaa lääkepakkausta ei tarvitse ostaa.
Lääkitys on auttanut pitämään ponin hengissä, mutta terveeksi edes lääkkeellä Himppua ei ole mahdollista saada. Poni on saanut viettää onnellista ja rauhallista kesää ihanien ihmisten ja ponien ympäröimänä, mutta nyt näyttää siltä että tämä kesä jää Himpun viimeiseksi. Himppu on tullut niin monelle ihmiselle niin tärkeäksi että irti päästäminen sattuu aivan valtavasti, mutta Himpulle tämä on paras mahdollinen vaihtoehto. Vaikka lääkemäärää olisi mahdollista nostaa (joka tosin voisi alkaa vaurioittamaan pikkuhiljaa myös esimerkiksi maksan toimintaa) ja jonka avulla ponia olisi mahdollista pitää vielä hengissä, emme halua että Himppu joutuu kärsimään sen takia, koska "niin me ihmiset haluamme".
Himpun lihakset lähtivät haurastumaan viime vuoden aikana eikä niitä ole taudista johtuen saatu enää takaisin. Hauraat lihakset eivät enää jaksa liikuttaa tätä pientä luurankoa, jonka takia tämän hetkinen ainut liikutusmuoto on kävelyttäminen ja maastakäsin touhuaminen. Painoa ponin perään tai selkään en enää yksinkertaisesti uskalla laittaa viimeaikaisten kokemusten perusteella. Himppu ei enää vaihtanut talvikarvaansa kesäkarvaan ja lääkkeen teho ei näytä riittävän tämän pidemmälle.
Niinkuin jo aikaisemmin sanoin, Himppu vaikuttaa kuitenkin onnelliselta. Onnellisemmalta kuin pitkiin aikoihin, itseasiassa. Ehkä se aistii, että kohta kaikki kipu helpottaa ikuisiksi ajoiksi - ken tietää.
Varsinaista lopetuspäivää ei ole vielä päätetty, mutta luultavasti tämän loppukesän aikana. Nyt varmaan monelle tulee mieleen, että mitäs Rillalle ja tallille muutenkin tapahtuu?
Rilla lähtee mitä luultavimmin ainakin tämän talven ajaksi tallille jossa Himppukin vietti ensimmäiset vuodet ollessaan omistuksessani. Talli pysyy täysin ennallaan ja sitä siistitään talven aikana. Ensi kesänä Rilla muuttaa takaisin kotiin, jos löydämme sopivan ylläpito - tai liisinki- ponin tai hevosen meille Rillan kaveriksi. Siitä kuulette varmasti myöhemmin lisää, mutta se ei ole tämänhetken asia.
Kirjoittaminen selkeyttää ja helpottaa omaa oloani tälläisessä tilanteessa, joten päivittelen tänne blogin puolelle mahdollisimman paljon nyt lähaikoina. Myös tulevaisuudessa olisi tarkoituksena herättää tämä blogi uuteen nousuun, uudet tuulet siis odottaa!
Haluan kiittää monia ihmisiä jotka ovat olleet mukana minun ja Himpun yhteisessä matkassa tämän neljän vuoden ajan, vaikkakin yhteisiä vuosia on edessä vielä loputtomasti ainakin ajatusten tasolla. Erityisesti äiti, isä ja Nina ovat olleet suurena tukena ja mahdollistaneet koko matkamme yhdessä Himpun kanssa, myös pikkusisko Iiris ja kaverini Milla sekä Nella ovat olleet varmasti yksiä Himpun parhaimpia ystäviä. Kiitos myös Himpun kasvattajalle Evelle, Eijalle joka on alusta asti auttanut ponin omistamisessa ja mahdollistanut tallipaikkaa sekä auttanut aina kun apua on tarvinnut, Honkosille, jotka opettivat minut ja Himpun poniraviurheilun tielle sekä Kaukolle, joka mahdollisti Himpun tulon meille.
Monet muutkin ihmiset ovat olleet suurena tukena meidän matkassamme, jokainen Himpun kanssa vietetty hetki on korvaamaton. Myös monet pienet ja suuret heppatytöt ovat olleet aina ilahduttamassa Himppua ja olen äärettömän onnellinen siitä, että Himppu on saanut jakaa niin paljon iloa myös muille.
Vielä ehtii yhdessä itkemään minun kanssani näistä onnellisista vuosista ihanimman ponin kanssa, Himppu saa nyt parhaimman mahdollisen kesän jonka jälkeen se saa onnellisena siirtyä vihreämmille laitumille. Kiitos kaikesta, matka jatkuu ja jos jäi jotain kysyttävää tai kommentoitavaa asiaan liittyen, vastailen kommenttiosiossa kaikkiin kommentteihin <3
